Hän on täällä!

Pieni rakkaamme syntyi tiistaina 21.12 klo 2.44.

Seuraavaksi sekavaa kerrontaa syntymästä... Yritän jotenkin pukea sekavia ajatuksiani sanoiksi.

Maanantaina rv 41+0 alkoi tapahtumaan. Lievät supistukset alkoivat aamupäivällä kahdentoista maissa. Selkäkipu oli helpottanut, joten rupesin energisenä siivoamaan aamulla. Siinä tiskatessa supistukset alkoivat, ne olivat todella lieviä, mutta jouduin kuitenkin keskeyttämään välillä tiskauksen ja keskittymään hengittelyyn, supistuksia tuli tunnin ajan 10-15 minuutin välein ja sitten ne taas lopahtivat. Lähdin käymään vielä viimeisen kerran neuvolassa ja silläkin reissulla supistuksia tuli noin puolen tunnin välein. Neuvolassa kaikki oli hyvin ja sovimme, että varailen keskiviikkona yliaikaiskontrolliaikaa, jos/kun mitään ei tapahdu...

Kävin neuvolan jälkeen vielä kaupassa ja supistuksia tuli edelleen noin puolen tunnin välein. Piti ihan pysähtyä hyllyjen väliin puuskuttamaan. Puoli viiden aikoihin laitoin ruokaa ja mies tuli kotiin, siinä syödessä supistuksia alkoi tulla noin viidentoista minuutin välein ja supistuksen tullessa täytyi nousta seisomaan ja heilutella lantiota. Tätä jatkui puoli kahdeksaan, jolloin supistukset alkoivat voimistua ja Salkkareiden katsomisesta ei tullut enään mitään! Mies piti supistuksen aikana kuumaa kaurapussia selälläni ja nojailin keittiön pöytään lantiota heilutellen, Nyt supistuksia tuli kymmenen minuutin välein koko ajan tihentyen. Vielä tässäkin vaiheessa olin aivan varma, että supistukset loppuvat minä hetkenä hyvänsä ja että ne eivät enteile synnytystä...

Kävin kahteen kertaan kuumassa suihkussa, saunassa ja ulkonakin kävelemässä. Supistuksia oli tullut melkein kahden tunnin ajan 4-6 minuutin välein, kun soitin kättärille ensimmäisen kerran kymmennen aikoihin. He kehottivat olemaan kotona niin pitkään kuin pystyn ja soittamaan uudestaan, kun olemme tulossa. Supistuksen olivat todella voimakkaita, kun soitin uudestaan kättärille puolen yön aikoihin. Puhelimessa puhuessa supisti samalla ja kätilö arvioi, että pärjäilen vielä hyvin hengittelemällä kotona. Heti puhelun jälkeen alkoi tulla veriviiruista limaa alapäästä, vatsa meni löysälle ja oksensin kahteen kertaan niin voimalla, että mies joutui kylpyhuoneen pesuhommiin...

Yritimme miehen kanssa levätä supistusten välissä ja menimme sängylle torkkumaan. Supistuksen taas tullessa nousin sängystä ylös, kuului hento "poks" ja lapsivettä lirahti lattialle, huudahdin miehelle "No nyt meni lapsivedet!" ja sanoin, että nyt kyllä lähdetään. Kello oli puoli kaksi, mies soitti taksin ja kasasi tavaramme. Supistukset tuntuivat aina vain voimakkaammilta ja huohotin taksin takapenkillä, onneksi taksikuski ajoi punaisia päin!
Kello oli vajaa kaksi, kun vihdoin pääsimme synnytyssaliin ja puuskutin, että haluan epiduraalin... Kätilö rauhoitteli ja sanoi, että hänen täytyy ensin tutkia, jotta voi antaa lääkettä. Kätilö tarkisti tilanteen ja yllätyksekseni olin jo täysin auki (se siitä epiduraalista)! Samantien alkoikin ponnistuttamaan ja ah sitä autuutta, aivan uskomaton tunne. Seisoin sänkyyn nojaten, hengittelin ilokaasua ja ponnistelin pikkuhiljaa aina supistuksen tullessa.

Jossain vaiheessa kätilö sanoi, että vauvan sydänäänissä on jotain ongelmaa ja jouduin siirtymään sängylle. Vauva oli jo niin alhaalla, että siirtyminen sängylle oli tuskallista. Sängyllä ponnistaessa alkoi tuntua kivuliaalta ja iski epäuskoinen fiilis, en pysty tähän! Kätilö tsemppasi, että nyt näkyy jo hiukset ja enään muutama ponnistus, niin lapsi on maailmassa. Ponnistin sitten kaikilla voimillani... Syntyi pää, alavartalo ja jalat - siinä hän nyt oli. Uskomatonta.

Katsoin miestä ja hänellä oli kyyneleet silmissä, katsoimme lastamme ja hoimme molemmat, että onpa hän pieni... Lapsi nostettiin rinnalleni ja hetken päästä isä sai leikata napanuoran. Kätilö ompeli vielä episiotomiahaavaa ja pientä repeämää tunnin ajan, kunnes saimme pientä purtavaa ja kahvit. Mielestäni ompeluvaihe oli synnytyksessä ehdottomasti epämiellyttävin vaihe ja se tuntui vain kestävän ja kestävän...

Sairaalassa vietyt yöt (ja päivät) olivat todella pitkiä ja odotin vain, että pääsen kotiin. Kotiuduimmekin pienen tyttösen kanssa torstaina juuri sopivasti jouluksi. Nyt tutustumme toisiimme ja opettelemme uutta arkea perheenä. Tässä riittääkin ihmeteltävää.

Tuittu ja mimmi 7vrk

Itku ja parku

Ja nyt sitten pamahti selkäkin lopullisesti. Eilen aamupäivällä alkoi ihan yhtäkkiä aivan järkyttävä selkäkipu, joka säteilee oikeaan jalkaan. Sängystä/sohvalta ylösnouseminen on vaikeaa, kävellessä jalka menee alta, enkä pysty edes seistä suorassa, kun niin sattuu. Oli aika tuskainen yö, kun piti vielä vessaankin raahautua useampaan kertaan...

Eilen oli niin kurja päivä, että heti kun mies tuli töistä kotiin, niin itku pääsi! Onneksi mies on niin ihana ja kannustava. Ei olisi voinut parempaan saumaan sattua, kun hän sitten eilen töistä tullessa antoi minulle etukäteen joulu- ja "synnytys"lahjan, mikä olikin todellinen hemmottelupaketti! :)

Tämä päivä meneekin sohvalla makaillen kauratyyny selän alla. Onneksi alkaa viikonloppu, niin ei tarvitse nyhjöttää yksinään hormonihuuruissa!

Tuittu ja ihme 40+4


Rakas lapsemme, voisitko jo saapua tänne ihmisten ilmoille isin ja äidin ihasteltavaksi?

Aika matelee (ja niin minäkin)

Edelleenkin yhtenä kappaleena! Tällä hetkellä on aikamoinen paine tuolla alapäässä ja kivuttomia supistuksia tulee päivittäin, mutta ei mitään muita merkkejä synnytyksestä. Kävin neuvolassakin tänään, mutta eipä sielläkään mitään uutta, sf-mitta edelleen sen 36 ja painoa tullut 700g/vko. Vauvan pää on vihdoinkin kiinnittynyt! Olisipa kiva tietää tuon alakerrankin tilanne, että ovatko paikat yhtään avautuneet.

Täällä Helsingissä on kuulemma asiat järjestetty niin, että raskausviikolla 41+5 olisi yliaikaiskontrolli. Laskeskelin tuossa, että minullahan se rv 41+5 sattuu olemaan joulupäivä! Jos tarvetta tulee, niin toivottavasti ne ottavat minut kontrolliin sitten aatonaattona, eivätkä vasta joulun jälkeen, jolloin on jo raskausviikko 42+0...

Tiedän, että vauva tulee kyllä ulos, kun on siihen valmis tai sitten käynnistetään ja odotusta ei ole enään jäljellä kuin pari viikkoa korkeintaan, mutta en voi mitään tälle turhautuneisuudelle. Olen vain niin kyllästynyt omaan olotilaan ja tähän odottamiseen. Selkä on kipeä, nukkuminen on vaikeaa, koko ajan pissattaa, väsyttää jne... Mihinkään ei voi mennä, kun ei jaksa kävellä tai seistä pitkiä aikoja. Mieskin alkaa varmaan kyllästymään tähän valitukseen.

Ja lisää valitusta. Tuntuu, että alan käymään jo muidenkin ihmisten (ja eläinten hermoille):

Viikonloppuna olimme kaupungilla ja kävelen olotilastani johtuen TODELLA hitaasti. Takanamme kävelivät jotkut esimurrosikäiset tytöt ja valittivat kovaan ääneen, kuinka kävelemme niin hitaasti. Enpä sitten saanut hillittyä kiukkani ja mulkaisin takaisin, että "koittakaapa itse kävellä nopeasti, kun vauvan pää on haarojen välissä!". Sainpahan tytöt hiljaiseksi :D

Ja tänään neuvolaan kävellessäni vastaan tuli isokokoinen koira omistajansa kanssa. Koira käyttäytyi todella uhkaavasti ja meinasi käydä päälleni, haukkui ja näytti hampaitaan, omistajakaan ei saanut sitä aisoihin ja itsekin tosissani pelästyin. Omistaja näytti loukkaantuvan siitä, että minä pelästyin ja puolusteli koiran käytöstä sanomalla, että "Koira pelkää ihmisiä, jotka kävelevät noin hitaasti!" Jaahas...

Pitäisi varmaan pysytellä sisätiloissa.

Tuittu ja ihme 40+2

Laskettu aika

Tänään on sitten se maaginen laskettu aika, vaan eipä taida meidän lapsonen olla niin täsmällinen kuin toivoin :) Tänään aamulla ei ole ollut minkäänlaisia tuntemuksia, mutta viikonlopun aikana ja varsinkin eilen oli todella kovaa vihlovaa kipua alapäässä ja alaselkää juili ihmeellisesti. Lisäksi oli menkkakipumaista tunnetta vatsalla. Ehkäpä pikkuinen on asettunut vihdoinkin lähtöasemiin? Olin kyllä niin pettynyt aamulla, kun huomasin, ettei taaskaan lähdetty yöllä synnyttämään.

Lisäksi olen ollut jotenkin tosi levoton ja itkuinen... Olen jotenkin niin kyllästynyt olooni, kun mikään ei enään onnistu ja pienestäkin touhamisesta tulee selkä kipeäksi. Tuntuu, etten ole enään oma itseni. Toivottavasti pikkuinen haluaisi tulla jo pian luoksemme!

Tuittu ja ihme 40+0

Odottavan aika on pitkä

Odottavan aika on pitkä, todella pitkä. Alan olemaan jo todella kärsimätön. Tuntuu, ettei tämä synny koskaan. Mitään suurempia tuntemuksiakaan ei ole, välillä pieniä menkkakipuja ja pistelyä.. ei siis edes supistuksia! En vaan enään millään malttaisi odottaa...

Tuittu ja ihme 39+1