maanantai 27. joulukuuta 2010

Hän on täällä!

Pieni rakkaamme syntyi tiistaina 21.12 klo 2.44.

Seuraavaksi sekavaa kerrontaa syntymästä... Yritän jotenkin pukea sekavia ajatuksiani sanoiksi.

Maanantaina rv 41+0 alkoi tapahtumaan. Lievät supistukset alkoivat aamupäivällä kahdentoista maissa. Selkäkipu oli helpottanut, joten rupesin energisenä siivoamaan aamulla. Siinä tiskatessa supistukset alkoivat, ne olivat todella lieviä, mutta jouduin kuitenkin keskeyttämään välillä tiskauksen ja keskittymään hengittelyyn, supistuksia tuli tunnin ajan 10-15 minuutin välein ja sitten ne taas lopahtivat. Lähdin käymään vielä viimeisen kerran neuvolassa ja silläkin reissulla supistuksia tuli noin puolen tunnin välein. Neuvolassa kaikki oli hyvin ja sovimme, että varailen keskiviikkona yliaikaiskontrolliaikaa, jos/kun mitään ei tapahdu...

Kävin neuvolan jälkeen vielä kaupassa ja supistuksia tuli edelleen noin puolen tunnin välein. Piti ihan pysähtyä hyllyjen väliin puuskuttamaan. Puoli viiden aikoihin laitoin ruokaa ja mies tuli kotiin, siinä syödessä supistuksia alkoi tulla noin viidentoista minuutin välein ja supistuksen tullessa täytyi nousta seisomaan ja heilutella lantiota. Tätä jatkui puoli kahdeksaan, jolloin supistukset alkoivat voimistua ja Salkkareiden katsomisesta ei tullut enään mitään! Mies piti supistuksen aikana kuumaa kaurapussia selälläni ja nojailin keittiön pöytään lantiota heilutellen, Nyt supistuksia tuli kymmenen minuutin välein koko ajan tihentyen. Vielä tässäkin vaiheessa olin aivan varma, että supistukset loppuvat minä hetkenä hyvänsä ja että ne eivät enteile synnytystä...

Kävin kahteen kertaan kuumassa suihkussa, saunassa ja ulkonakin kävelemässä. Supistuksia oli tullut melkein kahden tunnin ajan 4-6 minuutin välein, kun soitin kättärille ensimmäisen kerran kymmennen aikoihin. He kehottivat olemaan kotona niin pitkään kuin pystyn ja soittamaan uudestaan, kun olemme tulossa. Supistuksen olivat todella voimakkaita, kun soitin uudestaan kättärille puolen yön aikoihin. Puhelimessa puhuessa supisti samalla ja kätilö arvioi, että pärjäilen vielä hyvin hengittelemällä kotona. Heti puhelun jälkeen alkoi tulla veriviiruista limaa alapäästä, vatsa meni löysälle ja oksensin kahteen kertaan niin voimalla, että mies joutui kylpyhuoneen pesuhommiin...

Yritimme miehen kanssa levätä supistusten välissä ja menimme sängylle torkkumaan. Supistuksen taas tullessa nousin sängystä ylös, kuului hento "poks" ja lapsivettä lirahti lattialle, huudahdin miehelle "No nyt meni lapsivedet!" ja sanoin, että nyt kyllä lähdetään. Kello oli puoli kaksi, mies soitti taksin ja kasasi tavaramme. Supistukset tuntuivat aina vain voimakkaammilta ja huohotin taksin takapenkillä, onneksi taksikuski ajoi punaisia päin!
Kello oli vajaa kaksi, kun vihdoin pääsimme synnytyssaliin ja puuskutin, että haluan epiduraalin... Kätilö rauhoitteli ja sanoi, että hänen täytyy ensin tutkia, jotta voi antaa lääkettä. Kätilö tarkisti tilanteen ja yllätyksekseni olin jo täysin auki (se siitä epiduraalista)! Samantien alkoikin ponnistuttamaan ja ah sitä autuutta, aivan uskomaton tunne. Seisoin sänkyyn nojaten, hengittelin ilokaasua ja ponnistelin pikkuhiljaa aina supistuksen tullessa.

Jossain vaiheessa kätilö sanoi, että vauvan sydänäänissä on jotain ongelmaa ja jouduin siirtymään sängylle. Vauva oli jo niin alhaalla, että siirtyminen sängylle oli tuskallista. Sängyllä ponnistaessa alkoi tuntua kivuliaalta ja iski epäuskoinen fiilis, en pysty tähän! Kätilö tsemppasi, että nyt näkyy jo hiukset ja enään muutama ponnistus, niin lapsi on maailmassa. Ponnistin sitten kaikilla voimillani... Syntyi pää, alavartalo ja jalat - siinä hän nyt oli. Uskomatonta.

Katsoin miestä ja hänellä oli kyyneleet silmissä, katsoimme lastamme ja hoimme molemmat, että onpa hän pieni... Lapsi nostettiin rinnalleni ja hetken päästä isä sai leikata napanuoran. Kätilö ompeli vielä episiotomiahaavaa ja pientä repeämää tunnin ajan, kunnes saimme pientä purtavaa ja kahvit. Mielestäni ompeluvaihe oli synnytyksessä ehdottomasti epämiellyttävin vaihe ja se tuntui vain kestävän ja kestävän...

Sairaalassa vietyt yöt (ja päivät) olivat todella pitkiä ja odotin vain, että pääsen kotiin. Kotiuduimmekin pienen tyttösen kanssa torstaina juuri sopivasti jouluksi. Nyt tutustumme toisiimme ja opettelemme uutta arkea perheenä. Tässä riittääkin ihmeteltävää.

Tuittu ja mimmi 7vrk

7 kommenttia:

  1. Paljon onnea pikkuisen johdosta :)

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea pienokaisen johdosta! <3

    Todella pitkään olet jaksanut olla kotona, ja itku tuli silmään sun tarinasta <3

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea pienestä ihmeestämme!

    VastaaPoista
  4. Onnea huimana! Taas blogihiljaisuus oli merkkinä synnäröinnistä :)

    Ihmettelen kovasti, miks ne Kättärillä "patisteli" sua olemaan kotona vielä tuossa vaiheessa, kun supistuksia tuli säännöllisesti ja tiheästi. Ihme ettet synnyttänyt kotiin tai taksiin :)))

    VastaaPoista
  5. Mitäköhän teille kuuluu? Olisi kiva kuulla kuulumisia.

    VastaaPoista